Winter Wonderland

Neuloosi

Lapsena ja kouluaikana tykkäsin neulomisesta ja teinkin varmaan joka talvi itselleni ainakin yhdet uudet lapaset. Muutamat säärystimet ja jopa villasukatkin sain aikaan, vaikka kärsivällisyyteni ei oikein tahdo riittää vahvistettuun kantapäähän keskittymiseen. Se kun eteneekin niin uskomattoman hitaasti tavalliseen, suoraan neuleeseen verrattuna.

Mehua, tuoremehua!

Olemme muutamana syksynä tehneet omenasiideriä ja ajattelimme, että käyneen omena-vesiseoksen siivilöinti pullotusvalmiiksi voisi helpottua mehulingolla. Saimmekin jokunen vuosi sitten mehulingon lahjaksi, mutta totesimme hyvin pian sen sopimattomuuden siiderintekoon: käymisvaiheessa pehmenneet omenat menivät sujuvasti läpi lingon siivilästä, joten laitteen molemmista päistä tuli melko samanlaista tasaista omenamössöä.

Testasin toki linkoa tuoreisiinkin omenoihin, joiden kanssa se tietenkin toimi paljon paremmin, ja suunnittelin kovasti tekeväni sekä talven varoiksi omenamehua että silloin tällöin vaikkapa lasillisen porkkanamehua tai muuta mukavaa. Jotenkin tämä kaikki kuitenkin jäi muutamaa kokeilua lukuun ottamatta lähinnä suunnitelman asteelle, ja linko hieman unohtui kaapin perukoille.

Viina, terva ja sauna

Kun kauan odotettu loma vihdoin lähestyy, ei sairastuminen sovi suunnitelmiin vähimmässäkään määrin. Kukapa sitä muutenkaan flunssaa kaipaisi, mutta erityisen ikävältä ajatus siitä tuntuu lentomatkan ja sukellusloman lähestyessä.

Myönnän hieman naureskelleeni erilaisille vanhan kansan parannuskeinoille, mutta miehen yskän pitkityttyä ja omankin olon tunnuttua alkuviikosta hieman normaalia heikommalta olin valmis kokeilemaan melkeinpä mitä tahansa keinoja pöpöjen karkottamiseen. Niistä kun olisi päästävä eroon ennen varhain sunnuntaiaamuna ollutta lentoa.

Tervaa meiltä ei sellaisenaan löydy, mutta onneksi flunssankarkotuskeinoissa on mistä valita. Sauna ja kuuma juoma lienevät sieltä itsestäänselvimmästä päästä, mutta päätin pelata varman päälle ja testailla useampaakin parannuskonstia ja ennen kaikkea niiden yhteisvaikutusta.

Rakastan valkosipulia, ja kun viikonloppuna kyläilleet appivanhemmat vielä jättivät muiden mukanaan tuomiensa ruokien lisäksi purkillisen valkosipulinkynsiä, rouskuttelin niitä melkoisen määrän parin päivän kuluessa. Haju varmaan tuntui jo ruudun toisellekin puolelle, mutta valkosipulin antibiottisten vaikutusten ansiosta uskon tämän olleen hajuhaittojen arvoista.

Viinimarjamehu on klassikko, ja sitäkin meiltä hieman kuivasta kesästä huolimatta löytyi vielä vajaat pari pullollista. Valkosipulin lisäksi myös hunajan pitäisi olla tehokasta taudinaiheuttajia vastaan, joten päätin lisätä sitä kuuman mehun joukkoon. Ei muuten ollut yhtään hullumpi yhdistelmä, kun mehu on tehty kokonaan ilman sokeria. Tätä joisi lämpimikseen ihan ilman flunssankarkoitustarkoitustakin.

Tervaa ei kaapeistamme löydy, mutta löylyveden sekaan lisättävää tervaista saunatuoksua oli vielä hieman pullon pohjalla. Koska en ole koskaan kuullut, mitä sillä tervalla olisi flunssan yhteydessä tarkoitus tehdä, tervan tuoksu ja leppeät löylyt saivat kelvata. Tässähän sitä paitsi hoitui otsikon mukaisesta sanonnasta kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Enää jäi puuttumaan se viina.

Appiukko mainitsi vanhana flunssanparannuskeinona jalkojen pyyhkimisen kirkkaalla viinalla. Valkosipulin vaikutuksia selvitellessäni törmäsin puolestani jollakin netin keskustelupalstalla mainintaan viinalla kastelluista sukista: tässä ohjeessa varpaiden väliin laitettiin valkosipulinkynnet, niiden päälle jalkaan vetäistiin viinassa kastellut sukat ja kokonaisuus viimeisteltiin muovipusseilla. Näissä varustuksissa kun nukkuisi yön, ei pöpöistä olisi seuraavana aamuna tietoakaan.

Loman lähestyessä ja flunssan uhatessa olin valmis kokeilemaan lähes mitä tahansa parannuskeinoja, mutta minun rajani meni märissä sukissa. Voin varsin hyvin nukkua villasukat jalassa ja valkosipuliakin voin sukkiin lisätä, mutta en hiostavia muovipusseja. Viinankin otan mieluummin sisäisesti: pari senttiä rommia ja reilu lusikallinen hunajaa mukilliseen kuumaa vettä kuulostaa mielestäni paljon viinassa lotrattuja sukkia houkuttelevammalta.

Talvi yllätti taas

Joo joo, olihan siitä lumisateesta varoiteltu säätiedotuksissa jo pitkän aikaa. Ja kyllä, joka vuosihan sitä lunta tuppaa näin loppusyksystä satamaan, joten luulisi suomalaisen siihen osaavan varautua.

Melkein meksikolainen flan

Kun lupaa tehdä kyläreissulle vietäväksi jälkiruokaa, on paras kokeilla jotakin ihan uutta ja ihmeellistä. Eikö niin?

Olen halunnut kokeilla meksikolaista paahtovanukasta eli flania siitä lähtien, kun joskus kivikaudella eli Frendien ensiesityskierroksella Monica teki Rachelille synttärikakun sijasta flanin. Jotenkin se vaan on aina lykkääntynyt, kunnes nyt siis tuli hyvä syy kokeilla jotakin uutta. Kyläpaikassa kaikki eivät ole aivan varauksettoman ihastuneita suklaaseen, eli mutakakku ei olisi kovin hyvä idea, ja ruokaseurueessa on myös pieniä lapsia, joten vahvalla kahvilla ja lorauksella mantelilikööriä maustettu tiramisukin olisi ehkä hieman kyseenalainen valinta.

Raivokkaan internetsurffailun lomassa muistin tämän kauan suunnittelemani meksikolaisen herkun, ja päätinkin kokeilla sitä jollakin löytämistäni helpolta vaikuttavista ohjeista. Flanin voisi kaiken lisäksi tehdä edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin, jolloin vältyttäisiin viime hetken paniikilta.

Jos siis olisi kotona edellisenä iltana. Minulla nyt sattui olemaan jo ajat sitten sovittua menoa.

Vaan ei hätiä mitiä, valmisteluun tarvittava aika tuntui ihan kohtuulliselta, kun sain suuren osan perjantain töistäkin valmiiksi jo hieman etuajassa. Loput ehtisi hyvin tehdä siinä sokerin sulamista, flanin paistumista ja lopuksi sen jäähtymistä odotellessa.

Päänsärystä ja sen seurauksena suhteettoman suurilta tuntuneista aamun hankaluuksista huolimatta pääsin puoliltapäivin aloittelemaan operaatiota ja päätin noudattaa tätä Kotona tehtyä -blogista löytynyttä ohjetta.

Ajattelin matalan, pyöristetyn nelikulmaisen vuoan olevan sopiva paistoastia, mutta kävi ilmi, ettei meillä ole yhtään uunivuokaa, johon sen saisi ohjeen mukaisesti vesihauteeseen. Toisaalta tuparilahjaksi saatu syvä silikonivuoka onkin ollut aivan liian vähällä käytöllä.

Humanistina en selvästikään ole aivan parhaimmillani numeroiden kanssa, joten erottelin sujuvasti keltuaiset neljästä kananmunasta ohjeessa mainittujen kolmen sijaan. Muiden aineiden määrissä oli jo valmiiksi murtolukuja, joten katsoin päivän laskutaitoni perusteella parhaaksi jättää niiden määrät ennalleen hieman reilummasta keltuaismäärästä huolimatta. Flan-ohjeita kuitenkin on niin moneen lähtöön, että ainesten keskinäiset suhteet eivät liene aivan ehdottoman tarkkoja vaan pikemminkin ohjeellisia.

Pienen migreeninpoikasen kolkutellessa ohimoita myöskään lukutaitoni ei näemmä ollut aivan terässään. Kuten edellä mainitusta keltuaisten erottelusta voinee päätellä, oletin valkuaisten jäävän kokonaan tämän jälkkärin ulkopuolelle. Jälkikäteen reseptiin palattuani totesin, että siellä kyllä puhutaan ihan vain kananmunista ilman minkäänlaisia separatistisia toimenpiteitä. Tämä vahvistaa edelleen käsitystäni siitä, että muiden aineiden määrien muuntaminen munamäärän mukaisesti olisi ollut erittäin huono idea.

Seuraava haaste olikin sitten se paistoastiaongelmankin aiheuttaja eli vesihaude. Tilanne on kuulkaa sellainen, että vaikka irtopohjavuoka kuinka olisi riittävän tiivis juustokakulle ja muille hyvinkin juokseville taikinoille, se ei välttämättä ole lähimainkaan vesitiivis. Ei ainakaan minun irtopohjavuokani. Jos haluatte kokeilla itse, niin suosittelen tarkoitukseen tiskipöytää. Hellalla testi voi aiheuttaa sivuvaikutuksena pienimuotoisen saunaefektin, jos yksi levy sattuu olemaan kuuma sen veden lämmittämisen jäljiltä.

On minulla ihan normaalikin kakkuvuoka, joka kaikeksi onneksi on vedenpitävyytensä lisäksi halkaisijaltaan hieman tuota silikonivuokaa suurempi. Flan siis saatiin kuin saatiinkin asianmukaisesti vesihauteessa uuniin. Pakko kyllä myöntää, että tässä vaiheessa hieman jännitti. Kaikki ainekset oli sekoitettu, vuoka oli vesihauteessa ja uunikin lämmin, joten ei kai tässä enää voisi mikään mennä pieleen?

Jännitys ei ainakaan yhtään helpottanut, kun liemi tunnin uunissa oltuaan oli edelleen aivan juoksevaa. Tämäkö ihan oikeasti hyytyisi vielä tämän päivän puolella vanukkaaksi? Onneksi vierailun aikataulu oli "sitten kun ehditte", ja mieskin oli vielä töissä. Mutta saisihan tuo paistos toki jonkinlaisia hyytymisen merkkejä alkaa osoittaa. No, ei muuta kuin hetkeksi takaisin töiden pariin.

Kun "taikina" vielä 20 minuuttia myöhemminkin hölskyi paistoastiassa täysin nestemäisenä, päätin nostaa uunin lämpötilan 175 asteesta 200 asteeseen ja kaataa ulompaan vuokaan hieman lisää kiehuvaa vettä. Epäilemättä vuoan muoto pidensi paistoaikaa, mutta ei tässä nyt koko iltaa olisi aikaa odotella. Jännitys tiivistyi, ja toivottavasti myös uunissa kypsyvä flan alkaisi pikapuoliin tehdä jotakin samantapaista.

Kärsivällisyys (ja mahdollisesti se lämmön lisääminen) palkittiin, ja yhteensä yli kahden tunnin paistamisen jälkeen flan vihdoin vaikutti minusta kohtalaisen kiinteältä ja uskaltauduin poistamaan sen uunista. Jospa tekele vielä ehtisi jäähtyä käsittelykelpoiseksi ennen lähtöä. Auton takakontti varmaan ajaisi näillä keleillä jääkaapin asiaa ihan kohtalaisella menestyksellä.

Kun vanukas oli kyläpaikassa saatu menestyksekkäästi kumottua tarjoiluastiaan, aloin jo varovaisesti toivoa sen sittenkin onnistuneen. Ja niin kai se on, että ei näistä aineksista kertakaikkiaan voi tulla pahaa, jos ei niitä sentään aivan pohjaan polta! Uskoni omiin kokkaustaitoihini säästyi siis suuremmilta kolauksilta, kun lähes idioottivarmaksi osoittautunut jälkiruoka kaikesta huolimatta onnistui, ja helppojen jälkiruokien listani täydentyi juuri ihanalla meksikolaistyylisellä herkulla.

Tässä muodossa resepti päätyi omaan keittokirjaani – eli todennäköisesti en koskaan enää tee sitä juuri tällä tavalla:

Meksikolainen paahtovanukas eli flan

• 4 keltuaista
• 1 prk (n. 400 g) kondensoitua maitoa
• 2½ dl täysmaitoa
• 1¼ dl sokeria
• 1 vaniljatanko

Ripottele sokeri paistovuoan pohjalle ja paahda sitä 175-asteisessa uunissa, kunnes sokeri on karamellisoitunut kauniin kullanruskeaksi.

Raaputa vaniljatangosta siemenet, sekoita ne ja muut vanukasainekset huolellisesti keskenään ja kaada seos hieman jäähtyneen sokerimassan päälle vuokaan. Aseta vuoka suurempaan paistoastiaan vesihauteeseen, ja lisää ulompaan vuokaan kiehuvaa vettä niin, että sitä on noin paahtovanukasvuoan puoliväliin asti. Peitä vuoka foliolla ja paista 175-asteisessa uunissa vesihauteessa, kunnes vanukas on melko kiinteä eli ei juurikaan "aaltoile", kun astiaa heiluttelee varovasti puolelta toiselle.

Kun vanukas on jäähtynyt, siirrä se hetkeksi jääkaappiin. Kumoa vanukas sokeriliemineen tarjoiluastiaan juuri ennen tarjoilua.

Muun muassa vuoan muoto ja materiaali tuntuvat vaikuttavan paistoaikaan, joten tätä ei ehkä kannata tehdä ensimmäistä kertaa kovin suuressa aikapaineessa eli kiireessä. Vastaavasti vanukasta ei varmaankaan kannata unohtaa kahdeksi tunniksi uuniin, jos on esimerkiksi käyttänyt kovin matalaa vuokaa, jossa vanukas kypsyy nopeasti.

Jos joku muukin on luullut, että paahtovanukkaan valmistus on rakettitiedettä, niin voin vakuuttaa, että näin ei ole asian laita. Ei, vaikka edes uskomattoman yksinkertaista ja selkeästi kirjoitettua reseptiä ei parhaalla tahdollakaan onnistuisi ymmärtämään oikein.

Onneksi on perjantai

Väsyneenä pikkuongelmatkin tuntuvat joskus kasautuvan valtaviksi vuoriksi. Kengässä on kivi tai paidan sauma hiertää ja hiuksetkin ovat tuulessa koko ajan naamalla, ja se tuntuu tekevän koko päivästä aivan mahdottoman.

Kotitekoinen viinimarjalikööri

Parina aiempana vuonna olen heittänyt mehunkeitosta jäljelle jääneen marjamassan kompostiin eli hukkaan. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että marjoissa olisi vielä mehustamisen jälkeen jotakin käyttökelpoista jäljellä, joten ajattelin niistä olevan eniten hyötyä seuraavan kesän kasvimaamultana.

Iloinen myrkynkeittäjä

Pari viikkoa sitten säätiedotuksia seuraillessani jouduin vastahakoisesti myöntämään, että Suomen kesä voi sittenkin olla liian lyhyt tomaatin ja paprikan kasvatukseen takapihalla ilman kasvihuonetta.

Helppoa mutta herkkua

Rakastan keittokirjoja. Ja ruokablogeja. Joitakin ruokaohjelmiakin katson ihan mielelläni, jos kokkailun lomassa kerrotaan valmistuvan sapuskan ohje yleistajuisesti. Aakkosketjujen ilmaisjakelulehdistä selaan aina ruokasivut ja mietin, mitä kaikkia ohjeita haluaisin kokeilla.

Ihka ensimmäinen omenasato

Kun muutimme pari vuotta sitten syksyllä, istutimme lähes ensi töiksemme pihaan kaksi omenapuun tainta. Tänä keväänä molemmat kukkivat jo lupaavasti, ja valkea kuulas tuottikin puun kokoon nähden ihan mukavan sadon.

Ilmeisesti myös räksät ovat huomanneet omenoiden kypsymisen, ja kompostilla käydessäni huomasin kunnon kolon suurimmassa omenassa. Otin vihjeestä vaarin ja päätin poimia loput talteen saman tien. Jostakin syystä kun en oikein luota siihen, että räksät söisivät järjestelmällisesti aloittamansa omenan loppuun ennen seuraavaan siirtymistä.

Omenoita oli kymmenisen kappaletta, joten mitään kovin suureellista niistä ei kannattanut suunnitella. Olen hieman laiska leipuri, mutta ajattelin omenapiirakan olevan juuri sopiva käyttökohde ensimmäisille omalla pihallamme kasvaneille omenille. Ja onhan sitä nyt edes yksi omenapiirakka kesässä saatava aikaan!

Syksyn sadonkorjuuta

Pakko varmaankin uskoa, että nyt alkaa olla syksy. Ja pakko kai se on uskoa sekin, että ilman kasvihuonetta Suomen kesä nyt vaan on liian lyhyt – eikä välttämättä edes riittävän vähäluminen – tomaateille ja paprikoille.

Loppukesä ja kärpäset

Nyt näyttää taas olevan se aika vuodesta. Se, kun kesä kallistuu kohti loppuaan, lämpötilat alkavat laskea ja kelien viilentyessä on pakko pukea pitkähihainen paita kauppareissulle.

Ja se, kun banaanikärpäset yrittävät vallata joka paikan.

No ihan kiva

Blogeja lukiessa tulee välillä tunne, että toisilla kaikki mahdolliset ruokakokeilut onnistuvat aina aivan nappiin. Ja kukapa niistä vähemmän onnistuneista viitsisikään kovin kovaa meteliä pitää.

No, vaikkapa minä. Ainakin, kun tulos ei nyt mikään ihan katastrofi ollut, vaan lähinnä tylsän tavallinen ja mitäänsanomaton. Sellainen "ihan kiva". Ei pahaa, mutta ei mikään mieleenpainuva makuelämyskään. Mutta ehkä kuitenkin lupaava kokeilu, josta pienillä muutoksilla saisi herkkua aikaiseksi.

Päiväni mustaviinimarjapensaassa

Keväällä ja alkukesästä, kun kaikki alkaa kukkia, minuun iskee ahneus. Kun jo kahdessa viinimarjapensaassa on niin valtavasti kukkia, niin millaisen määrän mehua ja hilloa saisikaan, jos pensaita olisi yhtä paljon kuin naapurilla.

Pikaruokaa arkipäivään

Välillä ruoanlaittoon ei jaksa erityisemmin panostaa, mutta silti on kiva syödä hyvää ruokaa. Ja silloin tulee jääkaapilla joskus sellainen olo, ettei täydestäkään kaapista löydy kerrassaan mitään – tai ainakin kaikki vaihtoehdot edellyttäisivät monenlaista pilkkomista, raastamista ja paistamista.

Tällä kertaa pulasta pelastivat ensisijaisesti mojitoja ja guacamolea varten ostamani limetit. Edellä mainittujen lisäksi ne nimittäin sopivat erinomaisen hyvin myös kanan tai kalan nopeaankin maustamiseen. Lisäksi riittää yksinkertaisimmillaan ripaus suolaa ja pippuria.

Yleensä paistan niin kanan kuin kalankin lisäkkeeksi vihanneksia, mutta koska pilkkominen ei tällä kertaa jaksanut innostaa, päädyin keittämään kanafileiden seuraksi kattilallisen riisiä.

Pinaattiset muurinpohjaletut

Vaihtelevien kesäsäiden seurauksena myös viljelysteni menestys on toistaiseksi ollut hieman vaihtelevaa. Esimerkiksi lamopinaatti ei ollenkaan suvainnut siirtoa avomaahan, vaikka taimiastioissa tuntui pärjäävän ulkoilmassa ihan kohtalaisesti. Kesäkurpitsa puolestaan joutui ilmeisesti naapurustossa liikuskelevan siilin suihin, joten varmana pitämästäni vihanneksesta ei saatu tällä kertaa minkäänlaisia maistiaisia.

Positiivisen yllätyksen on tänä kesänä tarjonnut pinaatti, joka näyttää kasvavan erinomaisen hyvin kelillä kuin kelillä. Nyt melkeinpä harmittaakin, etten istuttanut sitä useampaa riviä, jolloin satoa ehkä riittäisi hieman myös talven varalle pakastettavaksi. Nyt se näyttää päätyvän suoraan kasvimaalta lettupannulle. Muurinpohjalettupannulle.

Rommikirsikat

Mies sai parilta asiakkaaltaan lahjaksi marjoja, perunoita ja herneitä, ja mukana oli myös pari litraa kirsikoita. Allergisina emme voineet syödä niitä tuoreeltaan ja Helga-papukaijallekaan ei ihan tällaisia määriä herkkuja voi syöttää, joten näille oli keksittävä jokin kypsennys- tai säilöntäkeino. Hilloa en viitsinyt alkaa parista litrasta keittää, mutta muistelin kuulleeni erinäisten hedelmien ja marjojen säilömisestä alkoholiin – säilöjästä riippuen ainakin vodkaan tai rommiin.

Aina on hyvä sää

Nokkosvesi testissä

Sain jo kertaalleen häädettyä kirvat omenapuista mäntysuovan avulla, mutta samalla lehdet haalistuivat hieman ja saivat muutamia ruskeita läikkiäkin. Oletan, että tämä johtui saippuan ja auringonpaisteen yhteisvaikutuksesta, koska esimerkiksi saippuaa sisältävän Tolun käytöstä kirvojen torjuntaan varoiteltiin juuri tuon lehtien ruskettumisen vuoksi.

Syökää perunaa!

Peruna on pyöreä,
peruna on soikea,
peruna on ruoka ihan oikea.
Perunaa kun suuhun vie,
sille alkaa pitkä tie.
Vatsassa sen paras paikka eikös lie!

Onneksi emme syö perunaa kovin usein, kun sen pilkkomisesta kerran aiheutuu tällainen korvamato. En edes tiedä, muistanko sanat jostakin ala-asteajoilta oikein, mutta tässä muodossa ne nyt ovat päässäni jo kotvan jos toisenkin soineet.

Karjalaistyylinen paisti

Karjalanpaistille on varmasti yhtä monta ohjetta kuin on tekijääkin. Osa ei missään nimessä laita ruokaan valkosipulia, toiset taas eivät lopputulosta karjalanpaistiksi hyväksy, jos siinä ei ole maksaa. Itse kokeilen yleensä hieman eri variaatioita tätä perinneruokaa kokatessani.

Isän kanssa kalassa

Kuurosateisen ja viileän päivän ilta selkeni ja tuuli tyyntyi niin, että verkot saatiin juhannusaattona mökkiviikonlopun kunniaksi veteen.

Muurinpohjalettuja

Mistä tietää, että viime aikoina on ollut vähän liian kiire? No siitä, että menee kuukausi, ennen kuin ehtii testata uutta muurinpohjapannua.

Viikonloppuna keli oli sen verran kesäinen ja alkavan viikon säätiedotus niin syksyinen, että aurinkoinen sää oli hyödynnettävä viimeistä valonpilkahudsta myöten niin pihatöiden kuin ulkoruokinnan osalta.

Grillailun, erinäisten puutarhatöiden, remontoinnin ja muun ulkoilun jälkeen päätin vielä paistella sunnuntai-illan päätteeksi elämäni ensimmäiset itse tehdyt muurinpohjaletut vanhemmiltani lahjaksi saadulla pannulla.

Pitsireunat!

Remonttipuolen tapaan oma osuuteni paisto-operaatiossa rajoittui lopulta lähinnä valokuvailuun, kun mies päätti näyttää, miten niitä lettuja oikeasti paistetaan. Ja mikäpä oli näyttäessä – suorituksella olisi varmasti avautunut saman tien vakipesti Marttojen muurinpohjalettukojulla!

Vihannesherkkuja grilliin

Kun lähes syksyisen harmaan aamun jälkeen pilviverho alkoi rakoilla ja aurinko pääsi lämmittämään, emme voineet olla laittamatta grilliä tulille.

Yksi pitkäaikaisista suosikkigrillattavistani on äärimmäisen helppo ja nopea valmistaa: täytetyt paprikat. Sain idean opiskelukaveriltani, kun kokoonnuimme joskus vuosia sitten keväällä opiskelija-asuntolamme grillikatokseen iltaa istumaan.

Aurinko paistaa ja vettä sataa

Kesäkurpitsamysteeri

Viime kesänä istuttamistani vihanneksista parhaiten kasvoi kesäkurpitsa. Se ei juuri säikähtänyt kovan tuulen aiheuttamia varsien halkeiluja, kasvualustana käyttämieni parvekelaatikoiden tulvimista rankkasateella tai pientä kuivuutta kaikkein kuumimpina päivinä. Melko vähäisellä hoidolla olleet kasvit tuottivat koko kesän ajan tasaisesti isoja ja maukkaita kurpitsoja.

Istutin tänä keväänä kuusi kesäkurpitsan siementä ja ajattelin, että jos ei mikään muu suostu kasvamaan – kesän keleistähän ei tomaattien ja paprikoiden istutusvaiheessa vielä ollut mitään tietoa – niin ainakin saisin tuoretta kesäkurpitsaa omasta pihastani.

Kuudesta siemenestä viisi iti ja lähti hyvään kasvuun. Kun istutusruukut alkoivat käydä taimille hieman pieniksi ja kelitkin olivat vähintäänkin kesäiset, päätin ottaa riskin ja istuttaa taimet kasvimaalle jo toukokuussa. Käsittelin taimia ilmeisen varomattomasti, koska onnistuin taittamaan kahdesta varret. En kuitenkaan irti asti, joten toivoin katkenneidenkin taimien vielä juurtuvan ja lähtevän kasvuun.

Suojasin tietysti taimet harsolla voimakkaalta auringonpaisteelta ja yön viileydeltä. Tämä osoittautuikin viime viikolla varsin tarpeelliseksi, kun helteet vaihtuivat alle 10 asteen lämpötiloihin. Kelien viilettyä pelkäsin hieman, että taimet paleltuvat.