Erinäisistä aikataulusyistä päätin tänä aamuna olla tavattoman reipas ja aloittaa päivän kuntosalilla. Jo aamulla herätyskellon piristessä totesin, etten ymmärrä työpäivänsä urheilemalla aloittavia ihmisiä.
Eilen illalla uni ei meinannut tulla silmään, kun ensin yhdistystoimintaan liittyvässä kokouksessa oli käsitelty valtava määrä asioita. Kokouksesta lähtiessä pää tuntui olevan aivan pyörällä. Satuin kuitenkin olemaan kokouksessa pyörällä, ja reipas puolituntinen sateen jäljiltä kosteassa ulkoilmassa onnistuikin sekä selvittämään päätä että pyyhkimään vähätkin unenrippeet silmistä.
Aamulla olisi sitten nukuttanut sitäkin paremmin, mutta ei auttanut. Perjantaille oli sen verran paljon suunnitelmia, ettei aikatauluksikin kutsuttua tarkasti koottua mutta pelottavan hataraa korttitaloa kannattanut kaataa heti aamusta.
Kuntosali on onneksi kauppojen lähellä, joten ajattelin käydä hakemassa pakolliset ostokset samalla reissulla. Kauppa olikin ilmeisen tärkeänä mielessä, sillä huomasin aivan viime hetkessä olevani menossa jo ennen kahdeksaa kuntosalin sijasta saksalaistaustaiseen ruokakauppaan. Onneksi muuta liikennettä ei ollut mailla halmeilla ja sulkuviivaankin oli vielä monta autonmittaa. Hyvin siis ehti jarrutella oikealle kaistalle punaisiin valoihin.
Puolityhjältä parkkipaikalta löytyi täydellinen läpiparkki ihan oven luota. Niin täydellinen että, joku halusi välttämättä parkkeerata tuplasti isomman autonsa juuri siihen viereiseen ruutuun. Mutta mikäpä siinä, jos tykkää ahtautua mahdollisimman ahtaassa välissä ulos autostaan.
Pukuhuoneeseen päästyäni totesin, että olin kiireessä pakannut sykemittarista sekä kiinnitysvyön että lähetinosan, mutta se ranteeseen tuleva kello oli unohtunut kotiin. Ei sillä, että sykemittarin puute treeniä estäisi, kun liikuntavaatteet ja salikengät kuitenkin löytyivät laukusta. Että ei muuta kuin treenaamaan!
Yllättävästi sitä ihminen urautuu tapoihinsa. Minulle sykemittari on jonkinlainen hiljainen kannustaja – ei ehkä sentään ihan valmentaja – joka huolehtii tehokkaasta ajankäytöstä salin puolella. Sarjojen välinen tauko on juuri sopivan mittainen, kun syke ehtii sen aikana hieman tasaantua. Silloin seuraavan sarjan jaksaa taas tehdä tehokkaasti, eikä laitteissa lorvimiseen kulu tuntitolkulla aikaa. Kun mittari veti lonkkaa kotona, piti minun oikein keskittyä pitämään tauot sopivan lyhyinä.
Kolme varttia enemmän – tai varhaisesta kellonajasta ja aamu-unisuudestani johtuen hieman tavallista vähemmän – tehokkaasti huhkittuani totesin, että olisi jo hyvä aika siirtyä suihkun kautta ostoksille. Paitsi että pukuhuoneeseen palattuani huomasin unohtaneeni pyyhkeen kotiin. Kiva. Nyt ei oikein ollut aikaa jäädä ilmakuivattelemaan, joten ei muuta kuin pikahuuhtelu, vaatteet niskaan ja menoksi. Olipa hyvä, ettei näin aamusta tullut aivan letti märkänä riehuttua.
Seuraavana etappina oli lähimarketti, jonka yhteydessä on myös kiva luontaistuotekauppa. Siellä sattuu vielä olemaan tällä viikolla hyviä alennuksia juurikin sellaisista tuotteista, joita olisin joka tapauksessa ostamassa. Saa nyt sitten nähdä, ostanko niitä alennuksesta, koska kauppahan aukeaa vasta tunti markettia myöhemmin, enkä ehtinyt jäädä odottelemaan.
Kotimatkalla ajoin sujuvasti siinä sopivasti reitin varrella olevan puutarhakaupan ohi. Mutta jos siellä tänään vielä oli niitä talvivalkosipulin istukkaita, niin ehkä niitä on jäljellä vielä huomennakin. Tai ensi viikolla, tai sitten kun muistan käydä kyselemässä niitä.
Tavallaan ihan normimaanantai, paitsi että nyt on perjantai. Tuskin tämä kaikki edes mitenkään mainitsemisen arvoiselta tuntuisi ilman ohimolla ikävän migreenimäisesti pistelevää päänsärkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti