maanantai 16. kesäkuuta 2014

Muurinpohjalettuja

Mistä tietää, että viime aikoina on ollut vähän liian kiire? No siitä, että menee kuukausi, ennen kuin ehtii testata uutta muurinpohjapannua.


Viikonloppuna keli oli sen verran kesäinen ja alkavan viikon säätiedotus niin syksyinen, että aurinkoinen sää oli hyödynnettävä viimeistä valonpilkahudsta myöten niin pihatöiden kuin ulkoruokinnan osalta.


Grillailun, erinäisten puutarhatöiden, remontoinnin ja muun ulkoilun jälkeen päätin vielä paistella sunnuntai-illan päätteeksi elämäni ensimmäiset itse tehdyt muurinpohjaletut vanhemmiltani lahjaksi saadulla pannulla.

Pitsireunat!


Remonttipuolen tapaan oma osuuteni paisto-operaatiossa rajoittui lopulta lähinnä valokuvailuun, kun mies päätti näyttää, miten niitä lettuja oikeasti paistetaan. Ja mikäpä oli näyttäessä – suorituksella olisi varmasti avautunut saman tien vakipesti Marttojen muurinpohjalettukojulla!

Perinteisesti täytteeksi tulisi tietysti mansikoita ja kermavaahtoa, mutta koska näitä ei nyt ollut saatavilla, päätimme kokeilla jotakin uutta: mascarpone-jugurttivaahtoa ja mustaviinimarjahilloa. Hyvää – ja uskomattoman täyttävää! Ehkä se kolmas lettu olisi kuitenkin kannattanut jättää ottamatta.




Yleensä muurinpohjalettutaikinassa kai kuuluisi käyttää vehnäjauhon lisäksi ohraa, mutta minä tein taikinan samalla ohjeella kuin ihan tavallisetkin letut.

Muurinpohjaletut

  • 0,5 l maitoa
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 3 kananmunaa
  • 2 rkl sokeria (voi hyvin jättää pois, jos täyte on makea)
  • reilu ruokalusikallinen kookosöljyä

Vatkaa jauhot ja sokeri maitoon. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Lisää sitten sulatettu ja jäähtynyt kookosöljy sekä kananmunat taikinaan yksitellen vatkaten. Paista kuumalla muurinpohjapannulla suuria ja ohuita lettuja.

Paistopaikka ja -asento eivät ehkä täytä kaikkia ergonomiavaatimuksia.

Mutta kun pannun lämmön saa kohdilleen, lettu saa juuri sopivasti väriä molemmin puolin.


Mascarpone-jugurttivaahto

  • 1 osa mascarpone-juustoa
  • 1 osa maustamatonta turkkilaista jugurttia

Sekoita mascarpone ja jugurtti kulhossa tasaiseksi vaahdoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti