keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rommikirsikat

Mies sai parilta asiakkaaltaan lahjaksi marjoja, perunoita ja herneitä, ja mukana oli myös pari litraa kirsikoita. Allergisina emme voineet syödä niitä tuoreeltaan ja Helga-papukaijallekaan ei ihan tällaisia määriä herkkuja voi syöttää, joten näille oli keksittävä jokin kypsennys- tai säilöntäkeino. Hilloa en viitsinyt alkaa parista litrasta keittää, mutta muistelin kuulleeni erinäisten hedelmien ja marjojen säilömisestä alkoholiin – säilöjästä riippuen ainakin vodkaan tai rommiin.


Pienen Internet-seikkailun tuloksena löysin parikin erilaista reseptiä ja päätin kokeilla tällaista pitkän kaavan mukaan valmistuvaa herkkua. Onnistuin kerrankin jopa noudattamaan ohjetta melko tarkasti – rommi tosin osoittautui 37,5-prosenttiseksi.

En oikeastaan tiedä, mitä näiltä rommikirsikoilta odottaisin, mutta uskoisin lämpimänä kirsikoiden päälle kaadetun sokeriliemen kuitenkin poistavan kirsikoista allergiaa aiheuttavat aineet. Näin ainakin on tapahtunut omenoille siideriä tehdessämme, ja niitäkään ei käyttämässäni reseptissä varsinaisesti keitetä vaan ainoastaan lämmitetään, kunnes sokeri sulaa. Tuoreita omenoita en voi ilman allergiaoireita syödä, kuten en kirsikoitakaan, mutta kotitekoinen siideri ei ole ongelmia aiheuttanut.


Kuvia en säilöntäprosessista tullut kaikessa kiireessä ottaneeksi lainkaan, mutta eipä se keittiökään ihan edustuskunnossa ollut kaikkine pannuineen ja patoineen – aivan liian monta rautaa tulessa yhdellä kertaa. Purkkeihin suunnittelin jo mielessäni hienoja etikettejä, kunnes totesin, ettei niistä firman mustavalkolaserilla ehkä kovin kummoisia tule kuitenkaan. Päädyin siis äärimmäisen minimalistiseen maalarinteippiratkaisuun.

Nyt sitten vaan odotellaan, minkälaista herkkua rommiin säilötyt kirsikat valmistuttuaan ovat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti