Myönnetään – karjalanpaisti ei ole erityisen kesäinen ruokalaji, mutta eivätpä nämä kelitkään nyt viime aikoina ole kovin kesäisiä olleet. Ajattelin kuitenkin kokeilla, toisiko parsakaali paistiin hieman kesäisempää tuntua kuin yleensä käyttämäni porkkana ja muut juurekset.
Reilusti parsakaalia pataan! |
Puristien mielestä tässä tuskin enää on kysymys karjalanpaistista, joten olkoon vaikkapa parsakaali-lihapaistia. Miten mielikuvituksellista!
Parsakaali-lihapaisti
- 700 g paistilihaa kuutioina
- 1 iso parsakaali
- 1 iso sipuli
- 6 valkosipulin kynttä
- 10 kokonaista mustapippuria
- 3 laakerinlehteä
- oliiviöljyä
- suolaa
- vettä (sen verran, että ruskistetut lihat peittyvät)
Pilko vihannekset ja ruskista liha. Lisää kannelliseen uunipataan liha, vihannekset, mausteet ja vesi, sulje kansi ja aseta pata 200-asteiseen uuniin. Laske lämpö n. 30 minuutin kuluttua noin 100 asteeseen ja anna paistin hautua muutama tunti.
Mausteita voi toki lisätä tai vaihtaa ihan oman maun mukaan, enkä minäkään tullut noita pippureita kovin tarkasti laskeneeksi. Saattaa olla, että niitä päätyi pataan vähän enemmänkin, ja usein käytän maustamiseen myös mm. chilijauhetta.
Isän leipoma ruisleipä sopi erinomaisesti perunoiden korvaajaksi. |
Unohdin kauppareissulla ostaa perunoita paistin kaveriksi, mutta tämän ruoan lisäkkeeksi sopii erinomaisen hyvin myös ruisleipa voin ja juuston kera.
Enpä ole koskaan kuullutkaan, että joku laittaisi karjalanpaistiin maksaa. Meidän suvun naiset laittavat karjalanpaistiin ihan vaan lihaa, vettä, pippuria, sipulia ja laakerinlehtiä. Mutta tyylejä on varmasti yhtä monta kuin on tekijöitäkin. Täytyisikin pitkästä aikaa taas laittaa paisti uuniin hautumaan. :)
VastaaPoistaNo minäkin törmäsin tähän tietoon vasta, kun jokunen vuosi sitten etsin netistä karjalanpaistin ohjetta. En itse syö maksaa, joten en yhtään muista oliko kyseessä jonkun tietyn alueen vai suvun perinne, kun niissä tosiaan tuntui vaihtelua olevan yllättävänkin paljon. Muistaakseni myös mahdollisista juureksista oli tiukkoja mielipiteitä puolesta ja vastaan. :) Mutta tuon saman perusohjeen minäkin lopulta otin käyttöön ja lisäilen siihen sitten mausteita ja/tai erinäisiä vihanneksia aina sen mukaan, mitä milloinkin tekee mieli ja löytyy kaapista.
Poista