perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ulkoilmaelämää


Keväällä, syksyllä ja talvella uskottelen itselleni, että pidän kelistä kuin kelistä. Saahan syksyllä upeita valokuvia kellastuvista lehdistä ja talvella puut saavat pakkaskelillä kauniin kuurapeitteen.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Tomaattitraumoja

Jos oppi menee parhaiten perille kantapään kautta, olen pian täysin pätevä mestaritason puutarhuri. Satoa epäilemättä tulee keskikesästä myöhäiseen syksyyn vähintään teollisessa mittakaavassa, jos vaan tomaatit jaksavat hedelmiään hennoilla oksillaan kantaa.

Syytä ainakin olisi.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Blogipolulla



Blogilista lopetti toimintansa kesäkuun alussa, joten sitä kautta blogeja seuranneiden kannattaa pikapuoliin etsiä tarkoitukseen muita kanavia. Yksi vaihtoehto on vaikkapa Blogipolku, jolta minunkin blogini nyt löytyy.



Muistakaa nauttia aurinkoisesta ja melkein kesäisestä kelistä niin kauan kuin sitä taas riittää!



sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Aidan toisella puolen

Joka kevät viherryn kateudesta sitä mukaa kuin naapureiden raparperit kasvavat valtaviin mittoihin. En ole niin kiinnittänyt huomiota ruohon vihreyteen, mutta ainakin raparperi todella on rehevämpää (kuvainnollisen) aidan toisella puolen.

Viime kesänä kuulin paristakin eri lähteestä, että raparperi ei kaipaa valoa kasvaakseen, kunhan lämpöä piisaa. Hyvä keino saada raparperin kasvuun vauhtia olisi kuulemma niiden peittäminen mustalla saavilla. Sen alla raparperi kuulemani mukaan kasvaisi vauhdilla heti alkukeväästä lähtien ja tuottaisi lisäksi tavanomaista pehmeämmän makuista satoa ja pienemmät lehdet.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Miksi kirjoitan blogia?

Yli kuukauden blogitauon jälkeen onkin hyvä hetki pohtia Ihana talo maalla -blogin Jaanalta jo ajat sitten saamaani haastetta eli syitäni bloggaamiseen. Tavallaan aihetta tuli tässä kuukauden aikana pohdittua jo senkin takia, kun aikaa ja motivaatiota ei oikein tuntunut löytyvän. Ketä varten siis kirjoitan, miten säännöllisesti juttuja pitäisi tulla ja mistä aiheista niitä sitten kirjoittaisi? Entä, jos ei syystä tai toisesta vaan huvita? Voiko vain olla kirjoittamatta ja palata uusien juttujen pariin, kun innostus taas palaa?

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kotitekoinen tiramisujäätelö


Sen jälkeen, kun saimme joululahjaksi jäätelökoneen, olen kokeillut jos jonkinlaisia eri jäätelöitä. Yleensä jugurttipohjaisia, välillä niinkin marjaisia, että kysymys on pikemminkin pienellä jugurttitilkalla maustetusta sorbetista kuin varsinaisesta jäätelöstä.

Yksi parhaista tähän mennessä kokeilemistani versioista on hieman improvisoitu tiramisujäätelö, johon ei tule kananmunaa lainkaan alkuperäisen jälkiruoan tapaan.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Taimet kasvussa




Vaikka välillä tuntuu, etten ole saanut talven ja alkukevään mittaan aikaiseksi yhtään mitään, on kodinhoitohuoneessa sentään todisteita myös päinvastaisesta.


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pitäis, mutku

Tänä talvena tuntuu olleen vaikka mitä juttuja, jotka pitäisi tehdä, kun vain saisi aikaiseksi. Ei siis edes mitään kamalaa pakkopullaa, vaan pitkälti ihan kivoja juttuja, joita ei vaan tahdo jostakin syystä saada toteutettua.


lauantai 28. helmikuuta 2015

Kevätkiireitä


Viime vuonna kylvin tomaatit ja paprikat esikasvatukseen siemenpussien aikataulujen mukaan, mutta taimet olivat mielestäni ulos siirrettäessä vielä melkoisen hentoja. Kun vielä kesäkuussa kylmät kelit pysäyttivät joksikin aikaa niiden kasvun lähes kokonaan, jäi suurin osa melko runsaasta tomaattisadosta vihreäksi.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Aurinkoenergiaa


On se ihmeellistä aina huomata, miten paljon lisäenergiaa auringonpaisteesta saa pitkän pilvisen kauden jälkeen. En edes myönnä olleeni erityisen väsynyt viimeaikoina – ainakaan nimenomaan harmaan ja pilvisen kelin vuoksi – mutta silti silmät tuntuvat avautuvan ihan eri tavalla näin kirkkaaseen päivään.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Äidin uunilohi

Lohi on monipuolinen kala, jota voi valmistaa vaikka kuinka monella eri tavalla. Vähän vähemmän onnistuneetkin kokeilut ovat yleensä ihan syötäviä, ja onnistuneet reseptit taas päätyvät ainakin minulla saman tien vakioruokien listalle.

Yksi lempiruoistani on uunilohi, jota söimme kotona usein ja jota itsekin laitan aina silloin tällöin. Pitäisi ehkä laittaa useamminkin, on tämä sen verran hyvää.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Luova tauko


Jännää, miten eri tavoin aikapaine voi vaikuttaa samaankin ihmiseen eri tilanteissa. Minä esimerkiksi koen työssä pienen kiireenpoikasen – ja tällä en nyt tarkoita mitään paniikinomaista kilpajuoksua kelloa vastaan – lähinnä työtä tehostavana tekijänä, joka auttaa keskittymään paremmin meneillään olevaan projektiin. Monessa muussa tilanteessa sen sijaan en osaa hyödyntää lähestyvän deadlinen – itse asetetun tai ulkopuolelta määritetyn – tuomaa lisäadrenaliinia lainkaan, vaan pikemminkin ahdistun ja lamaannun siitä täysin. Miksi minun muka pitäisi tämäkin asia keretä ja mikä ihmeen pakko se on saada näin tiukassa aikataulussa tehtyä?

lauantai 10. tammikuuta 2015

Fish & chips

Meillä on aika harvoin perunaa pöydässä, mutta nyt oli pakko ostaa säkillinen. Kun nyt pihalla pitkälle syksyyn tai jopa alkutalveen ollut timjamikin lähti yllättäen kasvamaan nostettuani sen muutama viikko sitten sisään pakkasilta turvaan.



tiistai 6. tammikuuta 2015

Kotitekoinen jugurttijäätelö

Joku voisi olla sitä mieltä, että jäätelö on kesäherkku. Minä en; minusta se on herkku.

Kaiken lisäksi saimme vanhemmiltani joululahjaksi OBH Nordican Ice Cream Box -jäätelökoneen. Eihän sen kokeilua nyt suinkaan kesään asti voi jättää! Päinvastoin, talvella on hyvää aikaa testailla eri reseptejä, niin osaa sitten kesällä tehdä tuoreiden marjojen ja muurinpohjalettujen seuraksi niitä parhaita.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vai vielä tipaton?

Sää lienee suomalaisten suosituimpien valituksen aiheiden joukossa. Aina on joko liian kylmä tai kuuma, sateinen tai kuiva keli.

Säätilalle nyt ei kuitenkaan voi mitään, joten yritän yleensä ajatella positiivisesti vähän kelistä kuin kelistä. Toki viime kesäkuun kylmät viikot hieman harmittivat, kun kaikkien taimien kasvu käytännössä pysähtyi lähes kuukaudeksi ja kukinta myöhästyi reippaasti. Tuulisella säällä taas hermostun, kun hiukset ovat jatkuvasti naamalla, oli sitten kylmä tai lämmin keli.

torstai 1. tammikuuta 2015

Lupaavaa


Vuosi sitten aloitin pitkän pohdinnan jälkeen tämän blogin kirjoittamisen. Hieman epäilin, riittäisikö innostusta ja ennen kaikkea asiaa edes vuodeksi. Onneksi en luvannut kirjoittaa säännöllisesti, tai homma olisi mennyt melkoisen stressaavaksi. Varsinkin loppuvuodesta moni juttu jäi idean asteelle, kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen.