lauantai 23. elokuuta 2014

Loppukesä ja kärpäset

Nyt näyttää taas olevan se aika vuodesta. Se, kun kesä kallistuu kohti loppuaan, lämpötilat alkavat laskea ja kelien viilentyessä on pakko pukea pitkähihainen paita kauppareissulle.

Ja se, kun banaanikärpäset yrittävät vallata joka paikan.

Ensimmäisen kerran sain tosissani taistella niiden kanssa joitakin vuosia sitten pienessä opiskelija-asunnossani. En tiedä, mistä ötökät asuntooni alunperin pääsivät, mutta ainakin ne villiintyivät aivan täysin pöydällä olleista mandariineista. Yhtäkkiä pikkukärpäsiä pörräsi joka puolella ja röyhkeimpiä sai pahimmillaan huitoa jatkuvasti pois silmiltä.

Myrkkyihin en pienessä asunnossani halunnut turvautua, mutta tuulettamisesta ja erinäisistä vesi- ja pesuaineansoista ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Kunnes pörriäiset sitten parin viikon tuskailun jälkeen katosivat yhtä pikaisesti kuin olivat ilmaantuneet, kuin taikaiskusta.

Seuraavina kesinä olen saanut pidettyä öttiäisten määrän paremmin hallinnassa säilyttämällä kaikkia hedelmiä loppukesästä jääkaapissa, vaikka ne maistuisivatkin huoneenlämpöisinä niin paljon paremmilta. Täysin ilman banaanikärpäsiä syksyyn ei olla kovin montaa kertaa selvitty, mutta aivan valtavaa invaasiota ei onneksi tuon yhden kerrran jälkeen ole tullut.




Tällä viikolla Helga-papukaijan hedelmäastiaa tyhjentäessäni huomasin, että syömättä jääneen banaaniviipaleen päältä vipelsi useampi pikkuötökkä piiloon. Taitaa siis olla taas aika siirtää hedelmät jääkaappiin ja ryhtyä tyhjentämään bioastiaa ainakin pari kertaa päivässä. Jos tällä kertaa kaikenlaiset kärpäset saataisiin pysymään vaikkapa kompostin puolella.

2 kommenttia:

  1. Mä siis vihaan banaanikärpäsiä! Siksi tulin jakamaan myötätuntoa ja kysymään, että onko sulle tuttu meidän vakkarikikka: pieneen vaikkapa snapsilasiin etikkaa, vettä ja tiskiainetta. Etikka houkuttelee kärpäset astialle, ja tiskiaine rikkoo veden pintajännityksen siten, että ötökät putoavat samantien kupin pohjalle. Aivan toimiva keino, joka ainakin meillä pitää populaation kurissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin tuontapaista kokeiltiin aika keskinkertaisella menestyksellä... mutta nyt en kyllä muista, olikohan siinä liemessä tuota etikkaa lainkaan. Pitänee kokeilla, jos aamulla keittiössä pörränneelle yksilölle ilmaantuu kavereita. Jotta kiitos kaunis vinkistä! :)

      Poista