Kesäkurpitsamysteeri

Viime kesänä istuttamistani vihanneksista parhaiten kasvoi kesäkurpitsa. Se ei juuri säikähtänyt kovan tuulen aiheuttamia varsien halkeiluja, kasvualustana käyttämieni parvekelaatikoiden tulvimista rankkasateella tai pientä kuivuutta kaikkein kuumimpina päivinä. Melko vähäisellä hoidolla olleet kasvit tuottivat koko kesän ajan tasaisesti isoja ja maukkaita kurpitsoja.

Istutin tänä keväänä kuusi kesäkurpitsan siementä ja ajattelin, että jos ei mikään muu suostu kasvamaan – kesän keleistähän ei tomaattien ja paprikoiden istutusvaiheessa vielä ollut mitään tietoa – niin ainakin saisin tuoretta kesäkurpitsaa omasta pihastani.

Kuudesta siemenestä viisi iti ja lähti hyvään kasvuun. Kun istutusruukut alkoivat käydä taimille hieman pieniksi ja kelitkin olivat vähintäänkin kesäiset, päätin ottaa riskin ja istuttaa taimet kasvimaalle jo toukokuussa. Käsittelin taimia ilmeisen varomattomasti, koska onnistuin taittamaan kahdesta varret. En kuitenkaan irti asti, joten toivoin katkenneidenkin taimien vielä juurtuvan ja lähtevän kasvuun.

Suojasin tietysti taimet harsolla voimakkaalta auringonpaisteelta ja yön viileydeltä. Tämä osoittautuikin viime viikolla varsin tarpeelliseksi, kun helteet vaihtuivat alle 10 asteen lämpötiloihin. Kelien viilettyä pelkäsin hieman, että taimet paleltuvat.

Nyt en kuitenkaan tiedä, mitä taimille tapahtui: muutama päivä sitten kasvimaata kastellessani huomasin, että katkenneet taimet olivat kadonneet jäljettömiin. Ihan näin nopeasti ne eivät käsittääkseni voi maatua, vaikka olisivatkin kuolleet, joten oletan niiden päätyneen pihassamme eilenkin liikuskelleen siilin salaatiksi.

Eilen menin tarkistamaan viimeisen hengissä ja tallessa olleen taimen tilannetta, koska toivoin sen kuitenkin selvinneen viileästä jaksosta. Vaan eipä näkynyt siitäkään enää kuin vajaan 10 sentin mittainen varrenpätkä siinä kohdassa, jossa vielä pari iltaa sitten oli parikymmensenttinen taimi useampine lehtineen.

Toivottavasti maistui, kuka taimet sitten veikin.