Improvisoitu uunilohi

Vanhempieni mökillä käydessämme tarjolla on yleensä joko isän tai jonkun lähiseudun asukkaan kalastamaa tuoretta kalaa – milloin lahnaa tai haukea, milloin niitäkin paljon parempaa kuhaa. Itse en käy kalassa, joten kaupungissa on tyytyminen lähikauppojen tai kauppahallin kalatiskin antimiin.

Yleensä päädyn aina kirjo- tai merilohifileeseen, mutta tällä kertaa kokonainen lohi oli niin paljon valmiita fileitä edullisempi, että päätimme ostaa kalan päineen ja pyrstöineen. Sisälmykset näistä oli onneksi siivottu, joten siihen hommaan ei tarvinnut kotona ryhtyä eikä hintaankaan siis sisältynyt juurikaan ylimääräisiä osia.

Päätin samalla hieman improvisoida mausteiden kanssa, kun yleensä filee tulee maustettua samalla tutulla ja turvallisella tavalla suolalla ja valkopippurilla. En tietenkään tajunnut suunnitella mausteita sen tarkemmin vielä kaupassa, joten improvisoinnissa oli tyydyttävä siihen mitä kaapeista löytyi ja kohtalaisen mietoa chilipaprikaa jäin lopulta hieman kaipailemaan.

Hyvää ja erittäin mehukasta lohesta näemmä saa näinkin, joten tätä täytyy ehkä kokata toistekin!

Uunilohi

• 1 kokonainen lohi perattuna (1–1,5 kg)
• 1 sipuli
• 1 limetti
• muutama valkosipulinkynsi
• suolaa
• valkopippuria
• tulista chilijauhetta tai tuore chilipaprika

Poista kalan pää ja käytä se vaikkapa kalaliemen valmistukseen. Aseta kala sopivaan uunivuokaan.

Viipaloi sipuli ja limetti, murskaa valkosipulin kynnet veitsen terällä ja hienonna ne.

Hiero kalan sisä- ja ulkopuoleen suolaa ja mausta sisäpuoli kevyesti valkopippurilla ja chilijauheella. Täytä kala sipulilla, valkosipulilla ja limetillä.

Paista keski- tai ylätasolla 200 asteessa 20–30 minuuttia ja laske sitten lämpötila noin 100 asteeseen. Anna kalan paistua vielä n. 15–20 minuuttia tai kunnes se on kypsä (nahka irtoaa helposti ja liha on tasaisen vaaleanpunaista).

Poista nahka ja tarjoa kala smetanan ja esimerkiksi riisin tai paistettujen vihannesten kanssa.

Muotioikkuja

Monena päivänä postilaatikolla käydessäni olen ihmetellyt muotimaailman oikkuja. Tätä ihmetystä jaksavat aina vaan aiheuttaa postilaatikkoreissulla usein jalkaani päätyvät, anopilta pari vuotta sitten lahjaksi saadut Reino-tossut.

Vielä jokunen vuosi sitten isäni täyttäessä 60 vuotta Reinot olivat lähinnä vanhempien miesten kotitossut, siinä missä saman ikäpolven naisille oli Ainoja. Muistan, kun ostimme isälle lahjaksi Reinot mökkikäyttöön ja vitsailimme, että kyllä 60-vuotias on jo riittävän vanha niitä käyttämään.

Ei mennyt kauankaan, kun yhtäkkiä kaikilla oli Reinot – kaupungilla. Ja nykyäänhän niitä saa vaikka missä eri väreissä ja kuoseissa, kokojakin on ihan kaikille vauvasta vaariin ja mummoon. Reinoilla minäkin usein postilaatikolle ja kompostille kipitän, kaupungille tai muuten ihmisten ilmoille en sentään.

Koskahan aamutakit tulevat muotiin?

Riistapaistia

Jokin aika sitten mies tuli kesken työpäivän kotiin tuomaan kaveriltaan saamansa riistapaistit pakastimeen. Valmistusohjeeksi kaveri oli sanonut, että kannattaa käyttää yrttejä ja paistaa liha hitaasti matalalla lämmöllä.

Minusta muovipusseissa olleet jäiset lihakimpaleet näyttivät aivan identtisiltä, joten jäin siihen uskoon, että molemmat ovat peräisin hirvestä. Aiemmat kokemukseni riistasta rajoittuvat jauhelihana saatuun peuranlihaan, joten turvauduin taas maailman johtavaan hakukonejättiin otettuani toisen saamistamme lihoista sulamaan.

Löytämieni hirvipaistireseptien ja kaverin ohjeen perusteella päädyin yrteillä maustettuun punaviinimarinadiin, johon laitoin suolan ja mustapippurin lisäksi reilusti tuoretta rosmariinia ja timjamia. Muistaakseni en taaskaan noudattanut aivan orjallisesti yhtäkään löytämääni ohjetta, vaan päädyin useampaakin soveltamalla seuraavaan ratkaisuun:

Riistapaisti punaviinimarinadissa

• vajaa kilo hirven- tai peuranlihaa
• 1 pullo punaviiniä (edullinen Don Hugo sopi tarkoitukseen mainiosti)
• 1 ruukku tuoretta timjamia
• 1 ruukku tuoretta rosmariinia
• mustapippuria
• suolaa

Huuhtele ja kuivaa lihan pinta. Mausta liha reilusti suolalla ja mustapippurilla.

Kaada punaviini sopivaan kulhoon tai kulhossa olevaan reilunkokoiseen muovipussiin (pussia käyttämällä hieman pienempi viinimäärä riittää koko lihan peittämiseen), lisää yrtit ja sekoita. Aseta liha pussiin tai kulhoon niin, että se peittyy kokonaan marinadiin, ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Jos liha ei peity kunnolla marinadiin, sitä voi kääntää muutaman kerran. Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja aseta liha kannelliseen pataan tai uunivuokaan. Kaada myös suurin osa marinadista pataan ja anna lihan paistua 20–30 minuuttia 200 asteessa. Laske sitten uunin lämpötila n. 75 asteeseen ja anna lihan paistua paistin koosta riippuen vielä 5–8 tuntia, kunnes se on pehmeää ja mureaa. Valele paistia silloin tällöin jäljellä olevalla marinadilla.

Tämä annos oli hirveä.

Tarkemmassa keskustelussa ensin paistettu liha osoittautui peuraksi, mutta sama resepti tuntui sopivan myöhemmässä kokeilussa varsin hyvin myös hirvenlihalle.

Ja tämä puolestaan peuraa.

Perinteisen perunamuusin sijaan tein paistin lisäkkeeksi paahdettuja juureksia: lanttua, bataattia, porkkanaa ja sipulia. Vihanneksia pilkkoessani harmittelin hieman, etten ollut tajunnut säästää yhtään timjamia vihannesten mausteeksi – jospa sitten seuraavalla kerralla!

Minulla on vähän tapana liioitella ruoan määrässä, ja tälläkin kertaa vihanneksia jäi yli. Vaan ei hätää – ylijäämävihanneksista ja lihan paistoliemestä tuli seuraavana päivänä varsin maistuva sosekeitto, jota en tällä kertaa lihaliemen vuoksi rohkene kasvissosekeitoksi nimitellä.

Oi ihana sohva!

Sain Ihana talo maalla -blogin Jaanalta haasteen kertoa omasta lempipaikastani kotona. Täytyy sanoa, että ainakin näin kiireisen työviikon päätteeksi valinta oli erinomaisen helppo: takkahuoneen sohva!

Ostimme sohvan viitisen vuotta sitten, kun asuimme opiskelija-asuntolan kaksiossa. Asuntoon sohva sopi täydellisesti, mutta talon hissiin ei niinkään - ehdin jo alistua ajatukseen, että joudumme todella kantamaan uuden kulmasohvamme portaita pitkin seitsemänteen kerrokseen. Lopulta saimme kuin saimmekin sohvan soviteltua hissiin, samoin muuttopäivänä tavaroita takaisin alakertaan kuljetettaessa.

Nykyinen olohuoneemme on sen verran avara, että kolmen istuttava kulmasohva näyttäisi siellä aika orvolta. Pintaremonttia odottelevaan takkahuoneeseen sohva sen sijaan sopii mitä parhaiten, ja mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella takkatulen ritinää sohvalla loikoillen.

Ehkä parasta sohvassa on omaa silmääni miellyttävän värin lisäksi selkänojan tyynyt, joiden avulla istuma-asennon saa juuri haluamakseen: ryhdikkäästi istuessa selän taakse voi tarvittaessa laittaa kaksikin tyynyä ja pitkän työviikon jälkeen pehmeiden tyynyjen varaan on helppo heittytyä vaikkapa lueskelemaan hyvää kirjaa.

Laitetaanpa haaste vielä eteenpäin viidelle bloggaajalle: Kuppi kuumaa, Diagnoosi: sisustusmania, Voikukkapelto, Jalalla Koreasti ja Aamukahvilla.

Kevätkylvöjä

Ulkona on plussan keli ja sataa vettä. Se ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa: kevättä! Ja keväällä pitää aloittaa valmistelut kesän kasvimaata varten. Itse kasvimaa on toki edelleen lumipeitteen alla, mutta ensimmäiset siemenet pääsee jo kylvämään taimiruukkuihin.

Noudatin viime vuonna pitkälti siemenpakkausten ohjeita, mutta minusta suurimman osan siemenistä olisi saanut kylvää jo reilusti ohjetta aiemmin. Näin taimilla olisi ollut enemmän aikaa vahvistua ennen ulos istuttamista, ja sadolle olisi jäänyt enemmän aikaa kypsyä loppukesästä.

Nyt päätin noudattaa aiemmin mainitsemani puutarhakirjan (Suomalainen piha ja puutarha) aikataulua, jonka mukaan paprikat ja lamopinaatit voi kylvää jo helmikuussa. Tomaattien kanssa en myöskään aio viivytellä turhia, koska viime vuonnakin osa tomaateista piti kelien viilennyttyä kerätä vihreänä keittiön pöydälle kypsymään.

Lamopinaatin siemenet unohdin tietenkin laittaa etukäteen likoamaan, joten niiden kylväminen jäi huomiselle. Tänään multaan päätyivät makean California Wonder -paprikan siementen lisäksi valkosipulin "siemenet" eli ne itusilmussa kasvavat pikkukynnet.

Totta puhuen minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten nuo itusilmut on tarkoitus käyttää. Niissä kuitenkin näytti olevan kasa minikokoisia valkosipulinkynsiä, joten erottelin "kynnet" toisistaan ja kylvin isoimmat multaan. Ilmeisesti näistä pitäisi kasvaa yksikyntisiä valkosipuleita, jotka istutetaan seuraavana syksynä. Näistä sitten pitäisi tulla oikeita, monikyntisiä valkosipuleita. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Paprikansiemenet olen yleensä kylvänyt melko suurpiirteisen sekaisin suurehkoihin purkkeihin. Viime vuonna totesin, että järjestelmällisempi lähestymistapa säästää taimien koulintavaiheessa sekä aikaa että hermoja – ja todennäköisesti myös niitä taimia. Sikin sokin kylvetyt siemenet kun tahtovat kasvattaa juuretkin oikein kunnon solmuun, kun taas sopivan välimatkan päähän toisistaan kasvavat taimet saa huomattavasti helpommin ja vähemmillä vaurioilla irti toisistaan.

Tällä hetkellä itämässä on siis 40 paprikansiementä ja 16 valkosipulin siementä, itua tai mitä lie. Huomenna operaatio jatkuu lamopinaatilla ja lähiviikkoina mm. tomaatin, pinaatin, kesäkurpitsan ja munakoison siemenillä.

Perinneherkkuja

Tampereen Keskustorilla on aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina markkinat, joilla säännöllisesti unohdan käydä.

Keskustassa töissä ollessani kävin usein ostamassa erään joensuulaisen leipomon riisipiirakoita, joita ainakin Länsi-Suomessa karjalanpiirakoiksikin kutsutaan. Aina silloin tällöin mukaan tarttui myös saman leipomon lanttukukko.

Tällä viikolla osuin sattumalta keskustaan ja Keskustorille maanantaina juuri kauppiaiden pakkaillessa viimeisiä tuotteitaan takaisin autoihinsa. Piirakat olivat tavalliseen tapaan tehneet kauppansa, eikä joensuulaisten kojussa muutenkaan enää montaa tuotetta ollut jäljellä.

Kaikki jäljellä olleet kala- ja lanttukukot myytiin puoleen hintaan, joten olihan sieltä yksi lanttuherkku ostettava. Luulen kyllä, että olen aiemmin saanut torilta vieläkin parempaa lanttukukkoa, mutta kyllä tämäkin taas pitkästä aikaa maistui – voin kanssa tietysti.

Luovaa työtä

Tänä talvena ei ole tarvinnut tehdä lumitöitä kovin usein. Ihan kiva, vaikka lumen lapiointi, lakaiseminen ja kolaaminen sinänsä tehokasta hyötyliikuntaa onkin.

Alkutalvesta ne harvat kerrat olivat sitäkin turhauttavampia: ensin lunta satoi sen verran monta senttiä, ettei sitä voinut jättää oven eteen kinostumaan. Että ei muuta kuin kolaamaan. Ja viimeistään seuraavana päivänä keli sitten lämpenikin niin, että lähes kaikki lumi suli pois.

No, ainakaan sulamisvedet eivät päätyneet kellariin.

Pakkaskelillä työnsä tuloksista pääsee nauttimaan hieman kauemmin, kun juuri kolatun alueen reunalla ei heti viherrä paljas nurmialue.

Ja onhan kuivaa pakkaslunta paljon kevyempi kolata, kuin sitä plussakelin puoliksi sulattamaa nuoskaa. Jos siis toivomuksia saisi esittää, niin muutama aste pakkasta kelpaisi ensi viikollakin.