sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Alku aina hankala

En viittaa otsikolla niinkään osaamisen puutteeseen jotakin työtä aloittaessa – kyllä minä ikkunoita osaan pestä – kuin siihen aloittamisen hidasteena olevaan valtavaan kynnykseen. Jotenkin ikkunanpesu vaan kuulostaa niin työläältä hommalta, ettei millään viitsisi aloittaa. Ja kun näitä ikkunoitakin on – jos nyt ei ihan 506:ta – niin joka tapauksessa enemmän kuin aiemmissa asunnoissani yhteensä.



Viime kesänä koko operaatio jäi väliin, koska keväällä piti pestä sammalet katolta, ja sitä ennen olisi ollut aika turhaa alkaa pestä ikkunoita. Nehän olisi joutunut kuitenkin pesemään uudelleen katonpesun jälkeen. Kesän mittaan löytyi aina joku hyvä tekosyy olla pesemättä ikkunoita juuri silloin, ja ajatus ikkunoiden pesusta syksyllä tuntui jotenkin turhalta. Ei sitä pölyä kukaan talvella huomaisi.

Eihän?

Tänään päätin vihdoin uhmata sekä uuden raekuuron mahdollisuutta että urbaanilegendaa ikkunoiden raidoittumisesta, jos ne pesee aurinkoisella kelillä. Miljoonasateen soidessa päässäni varustauduin keittiötikkailla, puolella ämpärillisellä tulikuumaa pesuainevettä ja keltaisilla kumihanskoilla.

Jo toisen ikkunan kohdalla huomasin ihmetteleväni, miksi olin pitänyt ikkunanpesua niin valtavana urakkana. Nopeastihan homma kuitenkin sujui. Tällä kertaa työtä helpotti se, että pesin ulkokautta kaikki ne ikkunat, joihin ylsin pihalta keittiötikkaiden avulla.

Kiipeilytekniikkani epätasaisella alustalla ei ehkä täyttänyt kaikkia työturvallisuusmääräysten vaatimuksia, mutta ei useamman vuoden pölyjen peseminen ikkunoiden ulkopinnoista lopulta kovinkaan montaa minuuttia ikkunaa kohden vienyt.


Ikkunoiden ulkopinnat pestyäni jatkoin auringon paistaessa vielä muita pihatöitä ja nyt näyttääkin pahasti siltä, että viimeiset kolme ikkunaa jäävät odottamaan seuraavaa inspiraatiota. Ja tietysti ne jo pestyjen ikkunoiden sisäpinnat. Ja pitääkö ne välitkin muka kuurata?


"Kun ruudun viimeisen valmiiksi saan..."

2 kommenttia:

  1. Huoh, jaksaispa itsekin pestä ikkunat. Mä olen kyllä ajatellut olla välittämättä siitä että ne on likaiset... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla periaattella täälläkin mennään ainakin toistaiseksi noiden ikkunoiden osalta, joihin ei yllä pihalta. :) Olohuoneen ikkunaan paistaa kuitenkin ilta-aurinko sellaisessa kulmassa, että likaisuutta ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, joten olen kyllä aika tyytyväinen kun sain sen pestyä.

      Poista