Oi ihana sohva!

Sain Ihana talo maalla -blogin Jaanalta haasteen kertoa omasta lempipaikastani kotona. Täytyy sanoa, että ainakin näin kiireisen työviikon päätteeksi valinta oli erinomaisen helppo: takkahuoneen sohva!

Ostimme sohvan viitisen vuotta sitten, kun asuimme opiskelija-asuntolan kaksiossa. Asuntoon sohva sopi täydellisesti, mutta talon hissiin ei niinkään - ehdin jo alistua ajatukseen, että joudumme todella kantamaan uuden kulmasohvamme portaita pitkin seitsemänteen kerrokseen. Lopulta saimme kuin saimmekin sohvan soviteltua hissiin, samoin muuttopäivänä tavaroita takaisin alakertaan kuljetettaessa.

Nykyinen olohuoneemme on sen verran avara, että kolmen istuttava kulmasohva näyttäisi siellä aika orvolta. Pintaremonttia odottelevaan takkahuoneeseen sohva sen sijaan sopii mitä parhaiten, ja mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella takkatulen ritinää sohvalla loikoillen.

Ehkä parasta sohvassa on omaa silmääni miellyttävän värin lisäksi selkänojan tyynyt, joiden avulla istuma-asennon saa juuri haluamakseen: ryhdikkäästi istuessa selän taakse voi tarvittaessa laittaa kaksikin tyynyä ja pitkän työviikon jälkeen pehmeiden tyynyjen varaan on helppo heittytyä vaikkapa lueskelemaan hyvää kirjaa.

Laitetaanpa haaste vielä eteenpäin viidelle bloggaajalle: Kuppi kuumaa, Diagnoosi: sisustusmania, Voikukkapelto, Jalalla Koreasti ja Aamukahvilla.

Ajan kulumisesta

Usein kuulee, että aika kuluu sitä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee. Lapsena kun karkkipäivää odotellessa tuntuu, että viikko on loputtoman pitkä, mutta jo kolmekymppisenä huomaa vuodenkin hujahtavan ihan hetkessä. Vastahan sitä äsken mietittiin, että kauanko näiden lumimassojen sulaminen kestää, ja nyt ollaan jo seuraavassa, huomattavasti vähälumisemmassa talvessa.

Hiljattain sain tietää, että ajan kulkua ei nopeutakaan ikä. Ei, syyllisiä ovat (ehkäpä iän myötä karttuvat) rutiinit. Kun aamulla herää, keittää kahvit, syö aamupalaa ja pesee hampaat aina samalla tavalla, ei näihin toimiin juurikaan kiinnitä huomiota eikä niihin kuluvaa aikaakaan sen kummemmin noteeraa. Kun näitä vielä seuraa jossakin määrin samanlaisena toistuva työpäivä, kattavatkin rutiinit jo melkoisen osan hereilläoloajasta.

Olen taipuvainen uskomaan tähän teoriaan. Kun viikonloppuna käy vaikkapa kyläilemässä tai tekee muuten jotakin tavallisesta poikkeavaa, tuntuu viikonloppu heti hyvällä tavalla paljon pitemmältä. Siitäkin huolimatta, että aikaa pelkkään rentoutumiseen ja oleiluun ei ehkä jää juuri lainkaan.

Vähän kuten viime viikonloppuna.

Mies oli lupautunut parille kaverille muuttoavuksi, joten heräsimme tavallisesta viikonlopusta poiketen jo hieman ennen kahdeksaa. En itse osallistunut muuttotöihin, vaan pidin kiireisen työviikon päätteeksi kotona kunnon siivousoperaation ennen vieraiden tuloa: pyyhin pölyt, pyykkäsin, tein monta päivää rästissä olleet lumityöt, lakaisin Helga-papukaijan silppuamat pahvit ja puulastut takan sytykkeiksi, vein peitot ja tyynyt pakkaseen tuulettumaan, tiskasin... Takkapuutkin ehdin hakea jo ennen puolta päivää.

Iltapäivällä paistelin vielä lettuja vieraille tarjottavaksi ja jossakin välissä ehdin toki hieman syömäänkin. Kaiken tämän jälkeen alkuillasta oli kiva rentoutua ja pelata pitkästä aikaa lautapelejä – vieraskoreina tosin hävisimme Monopolissa aivan pystyyn.

Kun sunnuntaina vielä jäi mukavasti aikaa rentoutua kotona ja katsella elokuvia, tuntui viikonloppu mukavalta irtiotolta arjesta ja työviikon rutiineista.

Pakkasen tuoksua

Lumi teki sydämen jänisverkkoon.

En erityisemmin välitä Suomen pitkästä ja kylmästä talvesta. Tai niin ainakin aina huomaan uskottelevani itselleni.

Jänöparka jäi ilman omenapuunkuoriherkkua.

Silti en voi olla ihailematta luonnon kauneutta pakkasella. Varsinkin kovimmilla pakkasilla puut ja pensaat tuntuvat saavan erityisen upeasti kimaltelevan kuurapeitteen, ja lumikin on ihanan pehmeää ja kevyttä.

Eikä mikään voita kunnon pakkaskelin lakanoihin tuomaa kirpeän raikasta tuoksua.

Eilen tuuletettiin lakanat, tänään on peittojen ja tyynyjen vuoro.

Takkatulen tunnelmaa

Tulihan se talvi vihdoin ja viimein – ainakin hetkeksi aikaa. Kun lämpötila on tukevasti pakkasen puolella, on omakotitaloa mukava lämmittää sähkön lisäksi myös takkatulen avulla.

Takkatulessa on jotakin hypnoottista. Se muuttuu jatkuvasti ja näyttää elävän. Ja välillä tuntuu, että sitä voisi tuijottaa vaikka tuntikausia.

Pelkän tuijottamisen sijaan olen viime vuosina yrittänyt saada tuota tulen liikettä ja elävää luonnetta tallennettua myös valokuviin. Ennen omakotitaloon muuttamista hyödynsin mökkireissujen aikana melkeinpä kaikki takkatulen ja pihalla olevan puugrillin lämmityksen tarjoamat tilaisuudet.

Tulen kuvaaminen on ehkä helpompaa kesällä riittävässä päivänvalossa, mutta kyllä takkatuli silti on parhaimmillaan kylmänä talvi-iltana.

Downshifting ja tavarasta luopuminen

Jo hetken aikaa erilaiset lehdet, blogit ja muut keskustelupalstat ovat olleet pullollaan juttuja siitä, miten varastojen siivoaminen ja liian tavaran pois heittäminen rentouttaa ja vapauttaa.

Ja kissan viikset, sanon minä. Stressin siitä hommasta saa. No, minä ainakin saan.

Muuton yhteydessä reilu vuosi sitten tuli toki käytyä niitä tavarakertymiä läpi, mutta kahden hamsterin (enkä nyt puhu lemmikkieläimistä) taloudessa kaikenlaista kampetta näyttää vuodessakin kertyvän enemmän ja vähemmän. Ja lisäksi vuoden aikana esimerkiksi moni jemmaan laitettu, jostakin syystä lukematta jäänyt lehti ehtii muuttua tarpeettomaksi roinaksi.

Uusi kotimme oli muuttovaiheessa ihan asumiskelpoinen mutta kaipasi pintojen uusimista ja muuta pientä remontintapaista vähän siellä täällä, joten tavaratkin ovat vaihtaneet paikkaa moneen kertaan remontin edetessä.

Nyt, kun huoneet alkavat olla valmiina ja hyllyt oikeilla paikoillaan, olisi hyvä aika siirtää ne väliaikaisissa varastoissa odottelevat kirjat ja muut tavarat omille paikoilleen. Mutta mistähän ne kaikki nyt löytäisi? Muutossa ihan varmasti laitoin senkin laatikon tähän kaappiin, mutta eihän se samassa paikassa ole. Vietiinköhän se kellariin – vai onko se sittenkin siellä yläkaapin perällä?

Melkoisen määrän ylimääräiseksi todettua tavaraa heitimme taas pois, kun mies innostui käymään läpi väliaikaisvarastoiksi päätyneitä eteisen kaappeja. Samalla vauhdilla saatiin työhuoneen kirjahyllykin huomattavasti siistimpään kuntoon ja moni muuttolaatikosta väliaikaiseksi roinalaariksi muuttunut pahviloota tyhjennettyä.

Siivoamista ja tavaroiden läpikäyntiä en edelleenkään suostu rentouttavaksi kutsumaan, mutta kieltämättä siistin lopputuloksen näkemisestä tulee hyvä mieli.

Siistissä rivissä hyllyssä

No, näitä ei saa ihan yhtä siististi pinoon...