sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Joko nyt on kevät?

Kun talvellakaan ei ollut kunnon pakkasia kuin hetken aikaa eikä paksuja lumihankia juuri lainkaan, mistä tietää, milloin on kevät?


Kalenteristako? Maaliskuu kuulostaa jo aika keväiseltä - vähintään nyt alkukeväältä.


Vai pikkulintujen laulusta? Jos lähiseudun talitinttejä on uskominen, kevät on jo pitkällä. Taukoamatonta sirkutusta on kuulunut useiden viikkojen ajan, eikä se tunnu ainakaan vähenemään päin olevan.

Ehkä kauniin aurinkoisista keleistä? Olin eilen koko päivän koulutuksessa, ja lounastauolla ihailimme hotelliravintolan ikkunasta keväisen kirkasta auringonpaistetta. Tänään aamupäivällä puolestaan koko olohuone tuntui oikein kylpevän valossa, kun aurinko hetkeksi pääsi esiin pilvien takaa.



Kauniin keväinen sää tuntui houkuttelevan ulos, vaikkapa pihatöihin tai pitkälle sunnuntaikävelylle. Purevan kylmä tuuli kuitenkin rikkoi keväisen illuusion hetkessä.


2 kommenttia:

  1. Ihana varsinkin tää viimenen kuva!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Se taitaa olla viime keväältä, mutta tuntui tunnelmaltaan sopivan tuohon kirjoittelupäiväänkin oikein hyvin.

    VastaaPoista