Luova tauko

Jännää, miten eri tavoin aikapaine voi vaikuttaa samaankin ihmiseen eri tilanteissa. Minä esimerkiksi koen työssä pienen kiireenpoikasen – ja tällä en nyt tarkoita mitään paniikinomaista kilpajuoksua kelloa vastaan – lähinnä työtä tehostavana tekijänä, joka auttaa keskittymään paremmin meneillään olevaan projektiin. Monessa muussa tilanteessa sen sijaan en osaa hyödyntää lähestyvän deadlinen – itse asetetun tai ulkopuolelta määritetyn – tuomaa lisäadrenaliinia lainkaan, vaan pikemminkin ahdistun ja lamaannun siitä täysin. Miksi minun muka pitäisi tämäkin asia keretä ja mikä ihmeen pakko se on saada näin tiukassa aikataulussa tehtyä?


Onneksi monet puolipakolliset asiat ovat lopulta vain itse asetettuja tavoitteita, joiden viivästyminen tai tekemättä jättäminen ei lopulta vaikuta kenenkään muun elämään kuin omaani – ja siihenkin lähinnä stressiä vähentämällä.

Olisihan se toki mukavaa saada päivitettyä blogiin säännöllisesti kaikki ne jutut, joista tekisi mieli kertoa. Ja ne käsineet olisin mielelläni saanut jo syksyllä valmiiksi, vaikka emme enää ennen jäiden tuloa sukeltamaan ehtineetkään. Talvivalkosipulin istukkaat sain hankittua, mutta en ehtinyt istuttaa niitä ajoissa, joten nyt niistä varmaankin tulee ihan vain valkosipuleita. Kaikista uusista ruokakokeiluistakin olisi tietysti kiva ottaa sekä valmistus- että annoskuvat, mutta niin vain on joko toiset näistä tai molemmat jääneet yleensä kiirepäivän jälkeen nälkäisenä kokkaillessa ottamatta.

Seuraava itse asetettu mutta ulkopuolisiin tekijöihin perustuva määräaika onkin sitten kevät. Suurin tavoite on kasvihuone, joka pitäisi saada hankittua ajoissa kevään viljelyksiä varten. Lisäksi tietysti täytyisi ehtiä suunnitella ne siellä kasvatettavat tomaatti- ja paprikalajikkeet sekä muut, kasvimaahan istutettavat vihannekset. Siemenet ja mullat täytyisi tietysti myös hankkia ajoissa esikasvatusta varten eli hyvinkin pian. Valkosipulien istukkaat sentään jo odottelevat valmiina jääkaapissa…