keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesäherkkuja


Pihallamme kasvaa vain muutama hassu raparperi, ja olenkin lähes vihreä kateudesta katsellessani muutamien naapureiden raparperipuskia. Näin alkukesästä kun tuntuu, että joka suunnasta tulee vastaan toinen toistaan herkullisemmalta vaikuttavia raparperireseptejä, joita tekisi tietysti mieli kokeilla kaikkia.



Ensimmäiset raparperit valmistuivat käyttökuntoon kuun vaihteessa, ja bongasin juuri sopivasti Ihana talo maalla -blogista raparperipaistoksen ohjeen. Perinteisen vaniljakastikkeen tai -jäätelön sijaan päätin tehdä paistoksen seuraksi mascarponevaahdon, jota olen aiemmin syönyt mansikoiden kanssa. Erinomaisen hyvin se tuntui sopivan myös raparperipaistoksen kirpeyttä tasaamaan.



Raparperipaistoksen ohje on täällä, ja tällä kertaa jopa noudatin ohjetta melko tarkasti. No, ainesosien suhteen nyt ainakin, määriä en mittaillut kovin tarkasti. Jos vielä jäljellä olevat raparperinvarret kasvavat riittävän suuriksi, saatan kokeilla samasta paistoksesta kanelilla maustettua versiota.

Muscovado-sokeri oli päässyt hieman kuivahtamaan, mutta toimi raastettuna oikein hyvin.



Mascarponevaahto

  • 1 dl kermaa
  • 125 g mascarponejuustoa
  • ripaus sokeria
  • ripaus vaniljasokeria

Vatkaa kerma hieman löysäksi vaahdoksi ja lisää mascarpone varovasti sekoittaen. Lisää halutessasi hieman sokeria ja vaniljasokeria.

Ennen

Jälkeen


Tarjoile lämpimän raparperipaistoksen tai vaikkapa tuoreiden mansikoiden kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti