Tomaattitraumoja

Jos oppi menee parhaiten perille kantapään kautta, olen pian täysin pätevä mestaritason puutarhuri. Satoa epäilemättä tulee keskikesästä myöhäiseen syksyyn vähintään teollisessa mittakaavassa, jos vaan tomaatit jaksavat hedelmiään hennoilla oksillaan kantaa.

Syytä ainakin olisi.

Ensimmäisenä kesänä tomaatteja kasvattaessani taimet kyllä lähtivät hyvään kasvuun ja muistin karaista ne huolellisesti ennen aurinkoiselle takapihalle siirtämistä. Suojasin taimet harsolla niin liian voimakkaalta auringonpaisteelta kuin öiden viileydeltäkin, joten ne pärjäsivät alusta alkaen ihan mainiosti ja tuottivat mielestäni ihan mukavan sadonkin.

Olisivat varmaan tuottaneet enemmänkin, jos olisin malttanut kasvattaa taimet riittävän isoiksi ennen pihalle siirtämistä.

Viime keväänä olin hieman myöhässä useimpien taimien koulinnan kanssa, mutta saatuani toisiinsa takertuneet taimet eroteltua omiin purkkeihinsa annoin niiden kasvaa reilusti aiempaa suuremmiksi ennen ulos siirtämistä. Alkukesä vaikuttikin lupaavalta, kun jo toukokuun puolella päästiin lähes hellelukemiin ja ehkä pari kertaa jopa ylikin.

Ja sitten kesäkuussa keli kylmeni kolmeksi viikoksi niin, että tomaattien ja paprikoiden kasvu pysähtyi kokonaan. Helteiden palattua heinäkuun alussa vihannekset jatkoivat kyllä iloisesti kasvuaan, ja kukkia tuli varsinkin tomaatteihin moninkertainen määrä edelliseen kesään verrattuna. Myöhäisestä kukinnasta johtuen kuitenkin vain pieni osa tomaateista ehti lopulta kypsyä ennen syksyn tuloa. Lopuista tuli sitten purkkikaupalla chutneyta.

Tänä vuonna sain vihannesten siemenet ihan kohtalaisen hyvissä ajoin multaan ja koulin viime vuodesta viisastuneena hyvään kasvuun lähteneet taimet ajoissa omiin purkkeihinsa. Kun kevätkeli osoitti jo lupaavia lämpenemisen merkkejä, aloin varovasti ulkoiluttaa taimia – alkuun vartti kerrallaan ja sitten kelien mukaan hieman kauemminkin. Ja kun uuden kasvihuoneeni lämpötila nousi päiväsaikaan jo normaalille sisälämpötilan tasolle, vein taimet usein päiväksi sinne saamaan valohoitoa. Illan viiletessä toin taimet aina takaisin sisälle yöpymään.

Jossakin vaiheessa toukokuun alkupuolella lupailtiin sitten melko lämmintä yötä, joten päätin jättää taimet kasvihuoneeseen yön yli karaistumaan – toki huolellisesti harsolla suojattuna ja maan tasolta hieman ylemmäs kohotettuina. Jos ja kun yöt sitten taas kylmenisivät, toisin taimet taas yöksi lämpimään.

No, en sitten enää tuonut. En nimittäin tullut yhtään ajatelleeksi, että taimien lisäksi myös etanat viihtyisivät kasvihuoneessa. Aamulla kuitenkin lehtikaalin juurella oli yksi iso ja paksu otus ja toisen taimilaatikon reunalla nökötti kotilo, joita en kavereineen sisätiloihin kaipaa. Taimiparat saivat siis siirtyä jo näin aikaisessa vaiheessa pysyvästi kasvihuoneeseen.

Hyvin ne siellä näyttävät pärjänneen, mutta kasvu on viileistä öistä (ja välillä myös päivistä) johtuen tietysti taas vähän hidasta. Hyvänä puolena tässä on se, että koskaan aiemmin tomaateissani ei ole ollut näin tukevia varsia. Jos ne siis ehtivät kesän aikana kiriä hieman hitaan kasvunsa kiinni, ei ainakaan varren ja oksien katkeilun pitäisi olla kovin todennäköinen ongelma.

Pitäisiköhän ensi keväänä vihdoin noudattaa viisaampien ohjeita ihan pilkulleen, vai vieläköhän keksisin jonkin mokan kokeiltavaksi – ettei teidän tarvitse!