Olin kauan sitä mieltä, että siivoushanskat ovat kotikäytössä turhaa hienostelua. Lisäksi olin ihan varma, että ne ovat äärimmäisen epämukavat ja hiostavat.
Muutama vuosi sitten kokeilin rakennekynsiä (jotka eivät tietenkään ole turhaa hienostelua), ja niiden hoito-ohjeessa suositeltiin siivoushanskojen käyttöä esimerkiksi tiskatessa tai muuten puhdistusaineita käsiteltäessä.
Vastahakoisesti päätin ostaa keltaiset kumihanskat siivouspäiviä varten ja totesin ne varsin käteviksi erityisesti tiskatessa. Eiväthän ne paksut ole, mutta suojaavat silti ihan mukavasti erityisen kuumalla vedellä tiskatessa. Lisäksi niillä tuntuu olevan minuun jonkinlainen psykologinen vaikutus: ihan koko päivää ei viitsi heilua kumihanskat käsissä, joten siivoukseen tulee keskityttyä huomattavasti paremmin, ja homma myös valmistuu paljon nopeammin kuin paljain käsin pölyjä pyyhkiessä.
Hanskoillakin näyttää olevan väliä: ensimmäisten keltaisten kumihanskojeni rikkouduttua heittäydyin pihiksi ja päätin ostaa halvemmat ja kauniimmat pinkit hanskat. Vaikutti varsinaiselta win-win-tilanteelta, kunnes kokeilin uusia käsineitä ensimmäisen kerran. Materiaali oli paljon keltaista ohuempaa ja päästi kosteuden ikävästi läpi. Nämä siis vastasivat varsin hyvin alkuperäistä ennakkoluuloani.
Sen verran pihi olin hanskojen suhteen edelleen, että käytin kivan värisiä mutta äärimmäisen epämukavia hanskoja niiden hajoamiseen asti. Toista kertaa en kuitenkaan alkanut näiden kanssa pihistellä, vaan ostin suosiolla ne hieman kalliimmat, ruman keltaiset kumihanskat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti