keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Herneitä huonekasvina

Herneet kasvavat nopeasti, joten ne voi hyvin kylvää suoraan avomaahan kelien lämmettyä riittävästi.

Kärsimättömänä en kuitenkaan jaksanut odottaa kesää, vaan päätin kokeilla herneiden kasvattamista sisällä. En minä niitä siis itselleni, vaan papukaijallemme Helgalle, joka tykkää herneistä kuin hullu puurosta.


Kylvin maitopurkista leikattuun istutuspurkkiin viisi hernettä, joista neljä iti aivan hetkessä. Pian purkki kävi aivan liian pieneksi, joten jouduin siirtämään versot hieman isompaan kukkaruukkuun.

Vaan siirrostapa herneet eivät pitäneet lainkaan – ilmeisesti juuret joutuivat mielestään sen verran kovakouraisen käsittelyn kohteeksi, että alkuperäisistä versoista enää kaksi kituuttaa hengissä, joskin tässä vaiheessa jo äärimmäisen heikossa hapessa.




Ensimmäisten versojen alkaessa protestoida siirtoa lisäsin multaan vielä muutaman uuden siemenen, ja ne lähtivätkin oikein hyvään kasvuun.


Vielä en kuitenkaan tiedä, onnistuuko herneiden kasvattaminen sisällä kukkaruukussa edes UV-lintulampun valossa, vai onko Helgan odoteltava tuoreita herneherkkuja kesään asti. Herneiden (sinänsä tarpeetonta) esikasvatusta en kuitenkaan tämän kokemuksen perusteella aio toiste yrittää.

2 kommenttia:

  1. Söisiköhän Helga niitä versoja? Ainakin mun mielestä maistuvat ihan samalle kuin itse herneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuota pitääkin kokeilla. Etenkin kun nyt alkaa näyttää siltä, että näiden uudempienkin versojen kasvu tyssää n. 10 sentin jälkeen. Paras tapa on varmaan laittaa niitä omalle lautaselle, niin Helga haluaa taatusti maistaa. Muuten käy helposti samalla tavalla kuin voikukanlehtien kanssa: keräsin ja huuhtelin joku kerta kasan tuoreita lehtiä ilmaiseksi salaatiksi, mutta tipu ei suostunut edes maistamaan. Ehkä sitten ensi kesänä niitäkin omaan salaattiin, niin niistä tulee heti tuplasti kiinnostavampia!

      Poista